Huone linnassa.
    (Kuningas, kuningatar, Rosencrantz
    ja Gyldenstern tulevat.)

KUNINGAS.
Nuo syvät huokaukset mielt' ei vailla;
Syy ilmaiskaa, se täytyy meidän tietää.
Miss' ompi poikanne?

KUNINGATAR.
Hetkeksi meidät yksin jättäkää. —
    (Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.)
Voi, puolisoni, mitä näin tän' yönä!

KUNINGAS.
No, mitä, Gertrud? Kuink' on Hamletin?

KUNINGATAR.
Hän riehuu niinkuin meri ja kuin myrsky,
Kun vallast' ottelee ne. Verhon takaa
Kun ääntä kuuli, veti raivopäissään
Hän maalle miekkansa, huus: "rotta! rotta!"
Ja hulluutensa vimmassa näin tappoi
Tuon vanhan kelpo miehen.

KUNINGAS.
                          Julma teko!
Siell' olless' olis meidän samoin käynyt.
Vapaana kaikkia hän vaarall' uhkaa,
Teit' itseänne, meitä, joka miestä.
Voi! ken nyt vastaa tuosta verityöstä?
Syyn saamme me, me, jonka oisi tullut
Sitoa, vangita ja seurast' estää
Tuo hullu mies. Mut rakkautemme oli
Niin suur', ett'emme nähneet mitä piti,
Vaan, niinkuin pahantaudin saastuttama,
Salaten sitä, sen vaan annoimme
Kuluttaa elon ydintä. Miss' on hän?

KUNINGATAR.
Pois murhatun hän ruumista nyt raastaa;
Näin hulluutensa, niinkuin kultajyvä
Halvemman malmisuonen keskellä,
Viel' loistaa puhtaana: hän itkee työtään.

KUNINGAS.
Oi, Gertrud, lähtekäämme!
Ennenkuin päivä kukkuloita kultaa.
Hän laivall' on; tuot' ilkityötä täytyy
Älyn ja vallan koko voimalla
Nyt peitellä ja puoltaa. — Gyldenstern!
    (Rosencrantz ja Gyldenstern palajavat.)
Ystävät, muita avuks ottakaa.
Polonion Hamlet raivopäissään tappoi
Ja huoneest' äidin hänet raastoi pois.
Hänt' etsikää ja mielistelkää häntä
Ja linnankirkkoon ruumis tuokaa. Joutuun!
    (Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.)
Tule, Gertrud; viisahimmat ystävämme
Kokohon kutsumme ja ilmoitamme
Mit' aiomme nyt tehdä me ja mitä
Pahinta tehty on. Näin, kenties, parjaus, —
Min myrkylliset nuolet viuhuin lentää
Maan halki tarkalleen kuin kuula pilkkaan, —
Ei koske meidän nimeemme, mut puree
Vaan ruumiitonta ilmaa. Tulkaatten;
Levoton mielen' on ja riitainen.

(Menevät.)