Lesen Sie synchronisiert mit  Deutsch  Englisch  Französisch  Russisch 
Hamlet.  William Shakespeare
Luku 1. Ensimmäinen kohtaus.
< Zurück  |  Vorwärts >
Schrift: 

    Kirkkomaa.
    (Kaksi haudankaivajaa tulee, lapio ja kirves kädessä.)

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Saako se kristillisen hautauksen, joka ehdollaan etsii autuuttaan?

TOINEN HAUDANKAIVAJA. Saa, sanon minä; kaiva siis vaan joutuun hauta. Kruununmies on istunut asiassa ja harkinnut hänelle kristillisen hautauksen.

ENS. HAUDANKAIVAJA. Kuinka se on mahdollista, jos hän ei ole hengenvarjelukseksi hukuttanut itseänsä?

TOINEN HAUDANKAIVAJA.
Se niin on harkittu.

ENS. HAUDANKAIVAJA. Se on varmaankin tapahtunut "se offendendo"; toisin ei voi olla. Sillä tämä on pykälä: jos minä ehdollani itseni hukutan, niin se on tekoa, ja teossa on kolme kohtaa, nimittäin: teko, toimitus ja täytäntö; siis, hän on ehdollaan hukuttanut itsensä.

TOINEN HAUDANKAIVAJA.
Ei, mutta kuulehan, hyvä virkaveli, —

ENS. HAUDANKAIVAJA. Anna minun puhua. Tuossa on vesi: no niin. Tuossa seisoo ihminen: no niin. Jos nyt ihminen menee tuon veden luokse ja hukuttaa itsensä, niin — tahtokoon tai ei — hän menee. Huomaa se. Vaan jos vesi tulee hänen luoksensa ja hukuttaa hänet, niin ei hän silloin itse hukuta itseään. Siis, se, joka ei ole syypää omaan kuolemaansa, ei ole itsensä surmaaja.

TOINEN HAUDANKAIVAJA.
Onko siitä asetusta?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
On kuin onkin: kruununmiehen syyniasetus.

TOINEN HAUDANKAIVAJA. Tahdotko kuulla totuuden? Jos hän ei olisi ollut aatelisnainen, niin ei hän olisi kristillistä hautausta saanut.

ENS. HAUDANKAIVAJA. Niin, siinäpä se on; ja sitä pahempi, että isoisilla ihmisillä pitää tässä maailmassa olla suurempi etuoikeus hukuttaa ja hirttää itsensä kuin heidän kristiveljillään. Hoi, lapioni! Ei ole ketään sen vanhempaa aatelismiestä kuin puutarhuri, ajuri ja haudankaivaja: he pitävät Aatamin ammatin kunnossa.

TOINEN HAUDANKAIVAJA.
Oliko hän aatelismies?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Hän oli ensimäinen aseenkantaja.

TOINEN HAUDANKAIVAJA.
Ole vait! Sitä en usko.

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Mitä? Oletko pakana? Kuinka olet raamattusi lukenut? Raamattu sanoo:
Aatami kaivoi. Voiko hän kaivaa ilman asetta? Minä asetan eteesi toisen
kysymyksen: jos et oikein vastaa, niin katso, ett'et —

TOINEN HAUDANKAIVAJA.
Sano se.

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Ken rakentaa lujempaa kuin muurari, laivanveistäjä ja salvomies?

TOINEN HAUDANKAIVAJA. Hirsipuuntekijä, sillä hänen rakennuksensa kestää kauemmin kuin tuhatmäärä asukkaita.

ENS. HAUDANKAIVAJA. Se ei totisesti ollut tyhmä sukkeluus. Hirsipuu tekee hyvää; vaan miten se tekee hyvää? Se tekee hyvää niille, jotka pahoin tekevät. Nyt teit sinä pahoin sanoessasi, että hirsipuu on lujempaa tekoa kuin kirkko; siis tekisi hirsipuu sinulle hyvää. Vielä kerran, ja joutuun!

TOINEN HAUDANKAIVAJA.
Ken rakentaa lujempaa kuin muurari, laivanveistäjä ja salvomies?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Niin, sano se, niin saat joutopäivän.

TOINEN HAUDANKAIVAJA.
Kyllä maarin minä sen voin sanoa.

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Joutuun siis!

TOINEN HAUDANKAIVAJA.
En, saakeli soikoon, en voi.

(Hamlet Ja Horatio tulevat etäältä.)

ENS. HAUDANKAIVAJA. Älä sillä kauemmin aivojasi vaivaa: tyhmää aasia ei saa piiskallakaan joutumaan. Mutta kun joku sinulta täst'edes kysyy saman kysymyksen, niin vastaa: haudankaivaja; ne rakennukset, jotka hän rakentaa, ne kestävät viimeiseen tuomioon. Kuulehan, meneppäs kapakkaan ja tuo minulle pullo viinaa.

(Toinen haudankaivaja menee.)

ENS. HAUDANKAIVAJA (kaivaa ja laulaa).

    Kun nuor' olin, lemmin ja lemmin vaan,
    Se aik' oli herttainen;
    Ei ollut rattoa päällä maan,
    Jota verrata lempehen.

HAMLET.
Onko tuo mies tunnoton työlleen, koska laulaen hautaa kaivaa?

HORATIO.
Tottumus on karkaissut hänen luontonsa.

HAMLET.
Niin kyllä: työttömän käsissä hienoin tunne.

ENS. HAUDANKAIVAJA (laulaa).

    Vaan vanhuus varkain valtas mun,
    Kiinn' iski kynsillään
    Ja vei mun toiseen seutuhun,
    Sit' en varrota tiennytkään.

(Heittää haudasta pääkallon.)

HAMLET. Tuossakin pääkallossa on joskus kieli ollut ja laulutaito; ja kuinka tuo lurjus mättää sen maahan, ikäänkuin olisi se Kainin leukaluu, ensimmäisen murhamiehen! Se saattaa olla jonkun valtioviisaan pää, jolle tuo pöllö nyt virkavaltaansa näyttää, miehen, joka mielellään olisi Jumalankin peijannut, eikö niin?

HORATIO.
Saattaa olla.

HAMLET. Tai jonkun hovimiehen, joka voisi sanoa: "Hyvää huomenta, armas prinssi! Kuinka voitte, prinssi hyvä?" Se saattaa olla se ja se armollinen herra, joka ylistää sen ja sen armollisen herran hevosta kerjätäkseen sitä itselleen, eikö niin?

HORATIO.
Niin, prinssi hyvä.

HAMLET. Niin, aivan niin. Ja nyt se on rouva Matosen hallussa, posket kuopallaan, ja saa leuoilleen unilukkarin lapiosta. Tässä on sievä muutos tapahtunut, kunhan vaan meillä olisi kykyä sitä älytä. Senkö vuoksi noita luita on vaivoin kasvatettu, että ihmiset niillä saisivat keiliä nakella? Minun luitani kivistää, kun sitä ajattelen.

ENS. HAUDANKAIVAJA (laulaa).

    Ja lapio ja kirves vaan
    Ja mekko liinainen
    Ja hauta, johon lasketaan,
    On parhaiks moisellen.

(Heittää haudasta toisen pääkallon.)

HAMLET. Tuossa on toinen. Miksi se ei ole saattanut olla jonkun lakimiehen? Missä ovat nyt hänen mutkansa ja juonensa, hänen asianhaaransa, välipuheensa ja konnankoukkunsa? Kuinka sallii hän nyt, että tuo raakalainen iskee häntä kalloon likaisella lapiolla, eikä haasta häntä oikeuteen väkivallantyöstä? Hm! — Tuo mies oli kenties aikoinaan suuri tilan-ostaja, jolla oli kiinnitykset, takuut, panttikirjat, päätökset ja vahvistukset. Tuoko se nyt päätöksien päätös ja vahvistuksien vahvistus, että hän on saanut vahvan pääkallonsa täyteen vahvaa multaa? Eikö hänen kahdenkertaiset takuumiehensä voi taata hälle suurempaa osaa hänen ostomaistaan kuin kahden välikirjan levyisen ja pituisen maapalstan. Pelkät hänen maanlunastuskirjansa tuskin mahtuisivat tuohon kirstuun, ja eikö omistajalla itsellään pitäisi olla suurempi tila? Mitä?

HORATIO.
Ei rahtuakaan suurempaa.

HAMLET.
Eikö pärmäpaperia tehdä lampaannahasta?

HORATIO.
Tehdään, ja vasikannahasta myös.

HAMLET. Lampaita ne ovat ja vasikoita, jotka sellaisiin turvautuvat. Tahdon puhutella tuota miestä. — Kuules, mies! Kenen se on hauta?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Omani, herra.

(Laulaa.)

    Ja hauta, johon lasketaan,
    On parhaiks moisellen.

HAMLET.
Sen uskon, että se omasi on; panethan siinä omiasi.

ENS. HAUDANKAIVAJA. Te omianne panette, senvuoksi olisittekin omanne siihen. Mitä minuun tulee, en pane omiani, ja kuitenkin on se omani.

HAMLET. Omiasihan panet, kun sanot, että se on omasi: hauta on kuolleita eikä eläviä varten; siis panit omiasi.

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Sepä ihka eläväinen valhe; sen viskaan tuoreeltaan takaisin.

HAMLET.
Kelle miehelle tuota kaivat?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
En kenellekään miehelle.

HAMLET.
Kelle naiselle sitten?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
En naiselle liioin.

HAMLET.
Ken siihen sitten haudataan?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Eräs, joka oli nainen, vaan joka nyt on, Herran nimessä, kuollut.

HAMLET. Mikä julkea viisastelija! Tuota täytyy kirjasta puhutella, muuten hän kompasanoillaan solmii meidät. Totta totisesti, Horatio! näinä kolmena vuonna olen huomannut maailman tulleen niin rikkiviisaaksi, että talonpojan varvas pyrkii hovimiehen kantapäitä niin lähelle, että se repii rikki tämän paleltunaiset. — Kuinka kauan olet haudankaivajana ollut?

ENS. HAUDANKAIVAJA. Kaikista vuoden päivistä tulin siihen virkaan ihan samana päivänä, jolloin entinen Hamlet kuninkaamme voitti Fortinbrasin.

HAMLET.
Kuinka paljon aikaa on siitä?

ENS. HAUDANKAIVAJA. Ettekö sitä tiedä? Sen tietää joka hupsukin. Se oli samana päivänä, jolloin nuori Hamlet syntyi, hän, joka nyt on hullu ja Englantiin lähetetty.

HAMLET.
Todellakin! Miksi hän Englantiin lähetettiin?

ENS. HAUDANKAIVAJA. He, senvuoksi, että hän oli hullu; siellä hänen pitäisi saada järkensä takaisin, ja jos ei hän sitä saa, niin viisi siitä siellä.

HAMLET.
Miksi niin?

ENS. HAUDANKAIVAJA. Siellä ei sitä hänessä huomata; siellä ovat kaikki yhtä hulluja kuin hän.

HAMLET.
Kuinka hän tuli hulluksi?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Kummallisella tavalla, sanotaan.

HAMLET.
Miten kummallisella?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Totta totisesti, ihan sillä tavalla, että kadotti järkensä.

HAMLET.
Missä juuri?

ENS. HAUDANKAIVAJA. Juuri täällä Tanskassa. Olen ollut haudankaivajana täällä, poikana ja miehenä, kolmekymmentä vuotta.

HAMLET.
Kuinka kauan ihminen saattaa maassa maata, ennenkuin mätänee?

ENS. HAUDANKAIVAJA. No, jos ei hän jo ole mätä ennen kuoltuaan — niinkuin niitä nykyaikoina on monta kupansyömää, jotka tuskin kestävät arkkuun panna — niin voi hän säilyä noin kahdeksan tai yhdeksän vuotta; parkkikarvari kestää hyvin yhdeksän vuotta.

HAMLET.
Miksi hän kauemmin kuin muut?

ENS. HAUDANKAIVAJA. Siksi, että hänen nahkansa on työssä niin parkittu, että se kestää pitkän ajan vettyä; ja tuo vesi se turmelee hiton lailla noita saakelin ruumiita. Kas, tässä on pääkallo, joka on jo kolmekolmatta vuotta maassa maannut.

HAMLET.
Kenen se oli?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Saakelin lystillisen veitikan. Kenenkä luulette sen olleen?

HAMLET.
En tiedä minä.

ENS. HAUDANKAIVAJA. Lempo vieköön sitä hullunkurista riivattua! Hän kaatoi kerran pullollisen renskaa pääni päälle. Tämä samainen kallo oli Yorrickin pääkallo, kuninkaan hovinarrin.

HAMLET.
Tuoko?

ENS. HAUDANKAIVAJA.
Juuri sama.

HAMLET. Näytäppäs sitä. (Ottaa pääkallon.) Voi, Yorrick parka! — Minä tunsin hänet, Horatio: äärettömän sukkela, erinomaisen leikillinen mies; hän on selässään minua kantanut senkin tuhannen kertaa; ja nyt, kuinka kuvitustani kauhistaa! mieltäni oikein kääntää. Tuossa riippuivat huulet, joita olen suudellut en tiedä kuinka monesti. Missä ovat nyt sinun kompasi, sinun kujeesi, sinun laulusi, sinun säkenöitsevät kokkapuheesi, jotka saivat koko pöytäseuran nauruun purskahtamaan? Ja nyt eikö yhtäkään jäljellä, jolla voisit ivata omaa irvikuvaasi? Aivanko kutistunut? Mene nyt armon kamariin, sano hänelle, että vaikka hän tuuman paksulta maalaisi poskensa, tuollaisen muodon hän lopulta saapi; koeta, saatko häntä nauramaan. — Ole hyvä, Horatio, sano minulle yksi asia.

HORATIO.
Mikä, prinssi hyvä?

HAMLET.
Luuletko, että Aleksanteri oli maassa tuon näköinen?

HORATIO.
Oli aivan.

HAMLET.
Ja haisiko noin? Hyi! (Viskaa pääkallon maahan.)

HORATIO.
Aivan noin, prinssi hyvä.

HAMLET. Voi, Horatio, kuinka halpoihin tarkoituksiin meitä voipi käyttää! Eikö voisi mielikuvitus seurata Aleksanterin jalon tomun muuttumista, kunnes tapaisi hänet jonkun tapinreiän tulppana?

HORATIO.
Se olisi liian tarkkaa, sellainen tarkastelu.

HAMLET. Ei, totisesti, ei niin vähääkään; se ei olisi muuta kuin kaikessa siivoudessa seurata sitä johtoa, johon todenmukaisuus viittaa; esimerkiksi tähän suuntaan: Aleksanteri kuoli, Aleksanteri haudattiin, Aleksanteri muuttui tomuksi, tomu on maata, maasta tehdään savea, ja miks'ei sillä savella, joksi hän on muuttunut, voisi tukkia oluttynnyrin suuta?

    Ylevä Caesar kuoli, maaksi muuttui
    Ja reiän tukkeeks tuulta vastaan juuttui;
    Hän, joka säikähdytti maailmaa,
    Nyt talven myrskyjä saa vastustaa!

Vait! syrjään! — Tuossa tulee kuningas.

    (Pappeja y.m. tulee juhlasaatossa: Ophelian ruumis,
    jota seuraa Laertes ja surujoukko; kuningas, kuningatar,
    heidän seuralaisensa, y.m.)

Ja kuningatar, koko hovikunta.
He ketä saattavat noin puolin menoin?
Tuo varmaan epätoivoss' itse surmaans'
On etsinyt. Hän säätyhenki oli.
Nyt piiloon hetkeks, tarkkaamaan.

(Vetäytyy Horation kanssa syrjään.)

LAERTES.
                                  Ja mitä
Menoja muita?

HAMLET.
              Tuo se on Laertes,
Ylevä nuorukainen; tarkkaa!

LAERTES.
                            Mitä
Menoja muita?

PAPPI.
              Hautajaiset teimme
Niin komeiksi kuin voimme; kuolintapa
Ol' epäiltävä; jos ei mahtikäsky
Ois järjestystä muuttanut, hän maata
Ois saanut vihkimättömässä maassa
Viimeiseen päivään; rukousten sijaan
Ois piitä, soraa, santaa peitteeks syösty:
Nyt on hän neitseellisen seppeleensä
Ja kukkasia tielleen, hautakellot
Ja juhlasaaton saanut.

LAERTES.
Ja siinäkö on kaikki?

PAPPI.
                      Siinä kaikki.
Se hautajaisten häväistystä oisi,
Jos sielunmessun sais hän niinkuin rauhass'
Erinneet henget.

LAERTES.
                 Hautaan hänet pankaa!
Povesta puhtaast', ihanasta nouskoot
Heleät orvokit! — Sa, saita pappi,
Tulessa parut, siskoni kun enkel'
On Luojan luona.

HAMLET.
                 Mitä! Opheliako?

KUNINGATAR.
Suloista suloiselle! Hyvästi!
    (Kylvää kukkasia.)
Sua Hamletini puolisoksi toivoin;
Koristaa aioin morsiusvuodettas,
En näin sun hautaas peittää, armas impi.

LAERTES.
Oi, kolme kertaa kymmenittäin tulkoon
Kirous kolmikertainen sen päähän,
Jonk' ilkityöt sun kirkkaan järkes ryösti! —
Heretkää multaa luomasta, siks kunnes
Hänt' olen vielä kerran syleillyt.
    (Juoksee hautaan.)
Nyt mullan peittoon elävä ja kuollut!
Ja kumpu luokaa vuoreks korkeammaks
Kuin vanha Pelion ja sinertävä
Olympon huippu!

HAMLET (astuu esiin).
                Ken se, jonka murhe!
Noin pöyhkeilee, ja jonka tuskanhuuto
Lumoopi tähdet, että seisahtuvat
Ja peljästyen kuuntelevat? Tässä
On Tanskan Hamlet.

(Juoksee hautaan.)

LAERTES.
                   Periköön sun horna!

(Painii hänen kanssaan.)

HAMLET.
Et kauniisti sa rukoillut. Ma pyydän,
Pois kurkustani sormes hellitä;
Näet, vaikk'en ole kiukkuinen ja hurja,
Minussa sentään vaarallist' on hiukan,
Jot' ois paras karttaa sun. Pois kätes!

KUNINGAS.
Erottakaa nuo miehet.

KUNINGATAR.
                      Hamlet! Hamlet!

KAIKKI.
Oi, hyvät herrat, —

HORATIO.
                   Tyyntykäätte, prinssi!

    (Muutamat seuralaisista erottavat heidät;
    he astuvat ulos haudasta.)

HAMLET.
Tuost' ottelen niin kauan hänen kanssaan,
Kuin räpyttää voin silmäluomiani.

KUNINGATAR.
Mist', armas poika?

HAMLET.
                    Opheliaa lemmin.
Ei sadantuhannenkaan veljen lemmet
Kaikk' yhteensä mun rakkauteni määrää
Voi vastata. — Mit' aiot hyväksensä
Nyt tehdä?

KUNINGAS.
           Hän on järjiltään, Laertes.

KUNINGATAR.
Heretkää, Herran tähden!

HAMLET.
                         Hitto olkoon!
Mit' aiot tehdä? Sano! Itkeäkö?
Tapella? paastota? vai tukkaas raastaa?
Nil-virran juoda? niellä jättiliskon?
Min olen myötä. — Parkumaanko tulit?
Hypitkö hautaan kiusan? Elävältä
Jos aiot hautaantua hänen kanssaan,
Niin minä myöskin. Vuoristako haastat?
Tuhannen tuhat auran-alaa anna
Päällemme luoda, kunnes kohoo kumpu
Tuliseen ilmakehään, ja sen rinnall'
On Ossa vaan kuin ruuppa! Sa jos kerskaat,
Niin kerskaan minäkin.

KUNINGATAR.
                       Tuo hulluutt' on.
Noin hetken raivoo hän, mut pian lauhtuu
Ja lepää raukeena kuin naaraskyyhky,
Kun poikasparin kullankarvaisen
Se hautonut on eloon.

HAMLET.
                      Kuulkaa, herra;
Mi syynä, että näin mua kohtelette?
Teit' aina rakastin. Mut mitä siitä!
Vaikk' koittais Herkuleskin parastaan,
Ain' ulvoo koira, naukuu kissa vaan.

(Menee.)

KUNINGAS.
Horatio hyvä, vaari hänest' ota. —
    (Horatio menee.)
(Laerteelle.) Tuo eilis-illan puhe vahvistakoon
Sun malttamustas; heti toimeen käymme. —
Pojalles vahti laita, hyvä Gertrud.
Elävän patsaan saakoon tämä hauta.
Me kohta levollisen hetken saamme;
Siks kärsimällä kaikki kantakaamme.

(Menevät.)