Lesen Sie synchronisiert mit  Deutsch  Englisch  Französisch  Russisch 
Hamlet.  William Shakespeare
Luku 2. Toinen kohtaus.
< Zurück  |  Vorwärts >
Schrift: 

    Sali linnassa.
    (Hamlet ja Horatio tulevat.)

HAMLET.
Sen verran siitä. Toiseen kohtaan nyt; —
Viel' onko muistissasi kaikki seikat?

HORATIO.
Niit' enkö muistaisi ma, prinssi hyvä?

HAMLET.
Sydämmessäni taiston tapaist' oli,
En saanut unta; pahemp' oli olla
Kuin kapinoivan jalkapuussa. Nopsaan, —
Ja kiitos nopsuuden, se osoittaapi
Ett' usein varomattomuus on hyödyks,
Kun syvät tuumat raukee; siitä näemme,
Ett' aikehemme Luoja muovaileepi,
Jos kuinka niitä telsommekin, —

HORATIO.
                               Varmaan.

HAMLET.
Kojusta riensin,
Levätti yllä; pimeässä heitä
Hapuillen etsin; löysin mitä hain;
Paketin sieppasin ja hiljaa hiivin
Taas huoneeseeni. Tuosta rohkaistunna
Pelossa tavat unhotin ja mursin
Kuninkaan kirjeen auki. Mitä näin? —
Oi, kuningas, sa konna! — Suoran käskyn,
Monilla eri syillä höystetyn,
Jotk' etuj' Englannin ja Tanskan koski, —
Ja, huh! kuin hirmuista, jos eloon jäisin! —
Ett' oiti, nähtyä ja viipymättä, —
Ei kirveen hiomiseen aikaa suotu, —
Mun pääni poikki lyötäis.

HORATIO.
                          Mitä kuulen?

HAMLET.
Tuoss' ompi käsky; lue, jahka joudat.
Tahdotko kuulla, mitä sitten tein?

HORATIO.
Niin, kertokaa, ma pyydän.

HAMLET.
Näin kiedottuna konnanpauloihin, —
Ajuni vielä proloogiin ei päässyt,
Kun alkoivat jo näytelmän, — ma istuin,
Tein uuden käskyn, kirjoitin sen puhtaaks.
Kuin muutkin valtaviisaat pidin muinoin
Käs'alan kauniin halpana ja koitin
Unohtaa koko taidon; vaan nyt oli
Se oiva hyödyks. Tahdotko sa tietää,
Kuin kirjoitin ma?

HORATIO.
                   Tahdon, prinssi hyvä.

HAMLET.
Kiivaimman vaatimuksen kuninkaalta, —
Jos Englanti on taattu lääniläinen,
Jos rakkaus heidän välillänsä kukkii
Kuin palmupuu, jos rauhan tähkäseppel
On ystävyyden välitteenä heillä,
Ja aasin kuorman muita jos'ia, —
Ett', tämän nähtyään ja luettuaan,
Arvelematta hän ja oiti tuojain
Päät poikki lyöttäis, ilman ripitystä
Ja armoa.

HORATIO.
          Kuin sinettiin sen saitte?

HAMLET.
Niin, sekin oli Luojan sallimaa:
Isäni sinetti mull' oli myötä,
Joss' ompi Tanskan vaakuna. Nyt kirjeen
Tuon toisen muotoon taitoin, varustin sen
Nimellä, lukitsin ja paikoillensa
Taas vein sen. Vaihdokast' ei tunnettu.
Niin huomis-aamuna ol' ottelumme,
Ja mitä sitten seurasi, sen tiedät.

HORATIO.
Näin Rosencrantz ja Gyldenstern saa surman.

HAMLET.
Niin, miksi pyrkivät he tähän toimeen?
He eivät tuntoani vaivaa: kuoppaan
He putosivat omaan kaivamaansa.
Kun suuret ottelee, ei kehnon hyvä
Tulisten miekantutkaimien väliin
Päätänsä pistää.

HORATIO.
                 Mikä kuningas!

HAMLET.
Kuin luulet, onko aikani nyt tullut?
Isäni murhas, äitini hän raiskas;
Hän kuninkuuden toiveet multa ryösti;
Hän omaa henkeäni ansaan pyysi
Noin kavalasti. — Soimaisiko tunto,
Jos hälle kostais käsi tää? Ja eikö
Kirottu synti antaa kauemmin
Tuon ruumiinmadon jäytää sisustaamme?

HORATIO.
Hän pian Englannist' on tiedon saapa,
Kuink' ovat toimet siellä päättyneet.

HAMLET.
Niin kyllä; mutta mun on väliaika;
Ja hetken laskutyö on ihmis-elo.
Se vaan mua huolettaa, Horatio hyvä,
Ett' olen Laertesta loukannut;
Näet, hänen asiansa mulle näyttää
Omani kuvan. Anteeks tahdon pyytää;
Mut hänen tuskiensa korska kuohu
Noin hurjaan intoon sai mun.

HORATIO.
Vait! Ken tulee?

(Osrick tulee.)

OSRICK.
Terve tultuanne, teidän armonne, takaisin Tanskaan!

HAMLET.
Kiitän nöyrimmästi. — Tunnetko tuota vesikärpästä?

HORATIO.
En, hyvä prinssi.

HAMLET. Sitä rikkaampi olet armosta, sillä rikos on tuntea häntä. Hänellä on paljon maata, viljavaa maata; kun eläin tulee eläinten käskijäksi, niin muutetaan hänen seimensä kuninkaan ruokapöytään. Hän on naakka, vaan niinkuin sanoin, ylen rikas lantatavarasta.

OSRICK. Armahin prinssi, jos teidän armonne joutaa kuulemaan, olisi minulla teille pieni ilmoitus kuninkaalta.

HAMLET. Panen kaikki henkeni voimat sen kuulemiseen.[18] Teidän lakkinne ei ole paikoillaan; sen paikka on päässä.

OSRICK.
Kiitoksia, teidän armonne, nyt on sangen lämmin.

HAMLET.
Ei, uskokaa pois, nyt on sangen kylmä; tuuli on pohjoisessa.

OSRICK.
Tavallisen kylmä, niin tosiaankin.

HAMLET.
Mutta minusta on nyt kuitenkin sangen vari ja lämmin, minun luonnolleni.

OSRICK. Suurimmassa määrässä, teidän armonne; sangen vari nyt on, — niinkuin — en voi sanoa kuin. — Mutta, prinssi hyvä, hänen majesteettinsa on käskenyt minua ilmoittamaan teille, että hän on lyönyt suuren vedon teidän päästänne. Hyvä herra, asia on näin —

HAMLET.
Muistakaa, olkaa niin hyvä, —

(Hamlet pakottaa häntä panemaan lakin päähänsä.)

OSRICK. Ei, toden totta, katson vaan omaa mukavuuttani, jos suvaitsette. Hyvä prinssi, tänne on äskettäin tullut hoviin Laertes; uskokaa minua, täysi ritari, mainioimmilla omituisuuksilla varustettu, hieno käytös ja loistava ulkomuoto; puhuaksemme hänestä aistikkaasti, on hän kaikkien ritaristapojen mallikartta ja aikataulu, sillä hänessä löydätte yhdistettynä kaikki, mitä ylimys konsanaan toivoisi nähdä.

HAMLET. Teidän kuvauksestanne hän ei laisinkaan tule vahingolle; vaikka kyllä tiedän, että, jos hänestä kalukirjaa pitäisimme, se panisi muistonkin laskutaidon pyörälle ja vaaruisi sinne tänne hänen nopean lentonsa vuoksi. Mutta, täydellisen ylistyksen nimessä, luulen hänen olevan sangen laajalaatuisen hengen ja hänen näkymättömän taitonsa niin harvinaista ja kallista lajia, että, puhuakseni totuuden kieltä, hänen vertaisensa on vaan hänen peilinsä, ja joka pyrkii häntä seuraamaan, on hänen varjonsa, ei mitään muuta.

OSRICK.
Teidän armonne arvostelee häntä sangen nuhteettomasti.

HAMLET. Mutta asia, hyvä herra? Miksi tuota ylimystä sokaisemme karkealla hengellämme?

OSRICK.
Mitä, prinssi hyvä?

HORATIO. Eikö ole mahdollista muunlaisella puheella ymmärtää toisiansa? — Te, herra, varmaankin voinette?

HAMLET.
Mikä tarkoitus, kun tuon aatelismiehen mainitsitte?

OSRICK.
Laerteenko?

HORATIO.
Hänen kukkaronsa on jo tyhjä: kaikki kultaiset sanat on kulutettu.

HAMLET.
Niin, juuri hänet.

OSRICK.
Tiedän, ett'ette ole tietämätön —

HAMLET. Hyvä, jos sen tietäisitte; vaikka totta puhuen, se tietonne ei minua suuresti kunnioittaisi. — No, hyvä.

OSRICK.
Ette ole tietämätön, kuinka erinomainen Laertes on —

HAMLET. Sitä en rohkene myöntää, jotta en väittäisi itseäni hänen vertaisekseen; toista oikein tunteakseen täytyy tuntea oma itsensä.

OSRICK. Tarkoitan aseen käyttämisessä; tunnustuksesta päättäen, jota hänelle myönnetään, hän on siinä taidossa verraton.

HAMLET.
Mitä asetta hän käyttää?

OSRICK.
Miekkaa ja kalpaa.

HAMLET.
Siinähän kaksi asetta; mut olkoon menneeksi.

OSRICK. Kuningas on hänen kanssaan lyönyt vetoa kuusi Barbarian oritta, jota vastaan hän on pannut kaupalle kuusi Ranskan miekkaa ynnä tarpeineen, niinkuin suolivöineen, olkavöineen y.m. Kolmet noista valjaista ovat todellakin sangen suloiset silmille, sangen sopivat kahvoihin, valjaat mitä maukkaimmat ja sangen jaloa aatetta.

HAMLET.
Mitä te valjaiksi nimitätte?

HORATIO.
Tiesin kyllä teidän kaipaavanne selityksiä tullaksenne asian perille.

OSRICK.
Valjaat, hyvä prinssi, ovat yhtä kuin olkavyöt.

HAMLET. Se sana olisi ollut asianmukainen, jos voisimme kantaa tykkiä kupeellamme; siksi olkoon olkavyöt kylläksi. Vaan eteenpäin: kuutta Barbarian oritta vastaan kuusi Ranskan miekkaa tarpeineen sekä kolmet jaloaatteiset valjaat. Sepä ranskalainen veto tanskalaista vastaan! Miksi tuo on pantu kaupalle, kuten te sitä nimitätte?

OSRICK. Kuningas, näette, on pannut vetoa, näette, että kahdessatoista hyökkäyksessä hänen ja teidän välillänne hän ei ehdi kolmea iskua edelle; hän on pannut kaksitoista yhdeksää vastaan; koetus olisi suoraa päätä tehtävä, jos teidän armonne suvaitsee vastata asiasta.

HAMLET.
Mitä, jos minä vastaan kieltämällä?

OSRICK. Tarkoitin sanoa, jos teidän armonne tahtoo panna oman persoonansa koetukselle.

HAMLET. Minä käyskelen täällä salissa; jos hänen majesteettinsa suvaitsee, niin on nyt se päivän aika, jolloin levähdän. Toimittakaa miekkoja; jos nuorta ritaria haluttaa ja kuningas pysyy päätöksessään, niin tahdon ma voittaa hänen puolestaan, jos voin; jos en, niin minulle siitä ei muuta jää kuin häpeä ja ylimääräiset iskut.

OSRICK.
Toimitanko hänelle asian näillä sanoilla?

HAMLET.
Niin, siihen suuntaan; koristukset voitte panna omasta päästä.

OSRICK.
Sulkeun nöyrimmästi teidän armonne suosioon.

HAMLET. Samoin, samoin. (Osrick menee.) — Hän tekee oikein, kun itse puolestaan puhuu, muuten ei yksikään kieli hänen tähtensä liikahtaisi.

HORATIO.
Se hyyppä juoksi pesästään munankuori päässä.

HAMLET. Hän kursasteli äitinsä rintoja, jo ennenkuin imi niitä. Näin on hän — ja moni muukin samaa parvea, johon meidän kurja aikakautemme on niin narrimaisesti ihastunut, — vain oppinut ajan käytösparren ja pintapuolisen puhetavan, jonkinlaisen kuohuvan sekasotkun, joka auttaa heitä kaikkein tyhmimmissä ja sukkelimmissa keskusteluissa; mutta puhallappa niihin koetteeksi, niin räjähtävät vesikellot rikki.

(Eräs hovimies tulee.)

HOVIMIES. Herra prinssi, hänen majesteettinsa lähetti teille terveisiä nuoren Osrickin kautta, joka toi takaisin sen sanoman, että te odotatte häntä täällä salissa. Hän lähetti minut kysymään, oletteko yhä vielä halukas miekkailemaan Laerteen kanssa vai tahdotteko viivytystä.

HAMLET. Pysyn lujana päätöksissäni; ne noudattavat kuninkaan mieltä. Jos hänen sopii, niin sopii minunkin, nyt tai milloin hyvänsä toiste, sillä ehdolla, että olen niin taipuva kuin nyt.

HOVIMIES.
Kuningas, kuningatar ja kaikki ovat tulossa tänne.

HAMLET.
Hyvä!

HOVIMIES. Kuningatar toivoo, että Laerteelle sanoisitte jonkun ystävällisen sanan, ennenkuin taisteluun ryhdytte.

HAMLET.
Hänen neuvonsa on hyvä.

(Hovimies menee.)

HORATIO.
Te hukkaatte, prinssi hyvä, tämän vedon.

HAMLET. Sitä en usko. Siitä aikain, kun hän Ranskanmaalle lähti, olen käyttänyt yhtämittaista harjoitusta; minä voitan tämän epätasaisen vedon. Mutta et usko, kuinka tuskaiselta tuntuu tässä sydämmen kohdalla; vaan se ei tiedä mitään.

HORATIO.
Älkää sitä sanoko, prinssi hyvä.

HAMLET. Pelkkää lorua! Se on vaan jonkunlainen paha aavistus, joka, kenties, naista huolestuttaisi.

HORATIO. Jos luontonne jotakin kammoo, niin noudattakaa sitä. Minä peruutan heidän tulonsa ja sanon, ett'ei teillä ole halua.

HAMLET. Älä ollenkaan; minä halveksin taikoja. Varpusenkin putoaminen on erityinen Luojan sallimus. Jos se nyt tapahtuu, niin se ei tapahdu vasta; jos ei se vasta tapahdu, niin tapahtuu se nyt; jos ei se nyt tapahdu, niin tapahtuu se kuitenkin vasta. Valmiina oleminen on pääasia. Koska ei kenellekään jää hyötyä siitä, mitä hän jälkeensä jättää, niin mitäpä siitä, vaikka hän sen ennen aikojaankin jättää. — Tulkoon mitä tulee.

    (Kuningas, kuningatar, Laertes, hoviherroja,
    Osrick ja palvelijoita, kantaen miekkoja, tulee.)

KUNINGAS.
Tule, Hamlet, tämän käden sulle annan.

(Kuningas laskee Laerteen käden Hamletin käteen.)

HAMLET.
Anteeks suokaa: väärin teille tein;
Mut anteeks, nimess' aateluutenne!
Tää seura tässä tietää, ja kai tekin
Olette kuullut, että raskas synkkyys
Rasittaa mieltäni. Mit' olen tehnyt,
Mi teissä sydänt', arvoa ja tunnett'
On loukannut, sen hulluntyöksi väitän.
Laertestako Hamlet loukkais? Ei!
Jos Hamlet joutunut on suunniltansa
Ja, mieltä vailla, Laertesta loukkaa,
Niin sit' ei Hamlet tee, sen kieltää Hamlet.
Ken siis sen tekee? Hulluus. Jos niin on,
Niin loukattua puolt' on Hamlet itse
Ja hulluus Hamlet-raukan vihamies.
Siis, aikeitteni pahuuden kun kiellän
Näin kaikkein kuullen, tekin jalomielin
Julistakaa sen verran minut vapaaks,
Ett' ilmaan ammuin nuoleni ja veljeen
Sill' osasin.

LAERTES.
              Sydäntä tyydyttää se,
Joll' enimmän täss' onkin syytä kostoon.
Mut luja olen kunniani suhteen;
Se sopimust' ei salli, kunnes vanhat
Ja kunnokkaiksi tietyt tuomarit
Takaavat, ettei rauhanteko tahraa
Mun mainettain. Siks ystävyytenä
Taritun ystävyytenne ma pidän,
Ja sit' en loukkaa.

HAMLET.
                    Hyvä. Rohkein mielin
Nyt tästä veikan vedost' ottelen. —
Hoi, säilät tänne!

LAERTES.
                   Joutuun! Yksi mulle.

HAMLET.
Min' olen säilänänne: jäykkyyteeni
Kuvastuu taitonne niin kirkkahasti
Kuin tähti synkkään yöhön.

LAERTES.
                           Pilkkaattenko?

HAMLET.
En, kautta tämän käden!

KUNINGAS.
                        Miekat, Osrick!
Te tunnettenko vedon, Hamlet lanko?

HAMLET.
Kyll', aivan hyvin. Teidän armonne
On etuvoitteen suonut heikommalle.

KUNINGAS.
Sit' en ma pelkää, tunnenhan ma teidät;
Hän tottuneemp' on, senvuoks meill' on etu.

LAERTES.
Tää liian raskas ompi; näytä toinen.

HAMLET.
Tää hyvä mulle. Yhtä pitkät kai
Nää miekat ovat?

OSRICK.
                 Ovat, prinssi hyvä.

(He valmistauvat taisteloon.)

KUNINGAS.
Pikarit laske pöydälle. — Jos Hamlet
Ens' iskulla tai toisell' oikein osaa
Tai kolmannella kerrall' iskuun vastaa,
Niin kaikki tornin tykit laukaiskaa;
Kuningas juopi muistoks Hamletin
Ja maljaan viskaa helmen kallihimman,
Kuin mitä neljän kuninkahan ajall'
On Tanskan kruunuss' ollut. Malja tänne!
Ja rummut ilmoittakoot torville
Ja torvet tykkijunkkareille tuolla
Ja tykit taivaille ja taivaat maalle:
"Kuningas Hamletin juo maljan!" — Toimeen! —
Te, tuomarit, nyt tyystin tarkatkaa.

HAMLET.
Kas niin!

LAERTES.
          No hyvä!

(Taistelevat.)

HAMLET.
                   Yks.

LAERTES.
                        Ei!

HAMLET.
                            Tuomitkaa.

OSRICK.
Se selväst' osui.

LAERTES.
                  Hyvä! — Vielä kerran.

KUNINGAS.
Seis! Viiniä! Tää, Hamlet, sun on helmes;
Nyt maljas juon. — Vie hälle pikari.

(Torventoitotuksia ja tykinlaukauksia ulkoa.)

HAMLET.
Viel' yksi ottelu; pois viini siksi.
Kas niin!
    (Taistelevat.)
          Taas osui; vai mit' arvelette?

LAERTES.
Se koski, minä myönnän.

KUNINGAS.
                        Hamlet voittaa.

KUNINGATAR.
Lihava on hän, ahdashenkinen. —
Tuoss', ota liina, Hamlet, otsaas pyyhi.
Nyt kuningatar juo sun maljas, Hamlet.

HAMLET.
Hyväinen äiti!

KUNINGAS.
               Gertrud, älä juo.

KUNINGATAR.
Ma tahdon, puolisoni; sallikaa se.

KUNINGAS (syrjään).
Se oli myrkkyä! Nyt myöhäist' on.

HAMLET.
En vielä tohdi juoda, äiti; — kohta.

KUNINGATAR.
Käy tänne, että pyyhin kasvojasi.

LAERTES.
Nyt, kuningas, min' osaan.

KUNINGAS.
                           Sit' en usko.

LAERTES (syrjään).
Mut tuo on melkein tuntoani vastaan.

HAMLET.
Nyt kolmas kerta! Te vaan leikitte;
Ma pyydän, hyökätkäätte täysin voimin.
Mua pilkkananne pidätte, ma pelkään.

LAERTES.
Vai niin? No, tulkaa.

(Taistelevat.)

OSRICK.
                      Kumpikaan ei osaa.

LAERTES.
Nyt varuillanne!

    (Laertes haavoittaa Hamletia tappelun riehunnassa he
    vaihettavat miekkoja ja Hamlet haavoittaa Laerteen.)

KUNINGAS.
                 Erottakaa heidät;
He kiihkoon joutuvat.

HAMLET.
Ei, vielä kerta!

(Kuningatar vaipuu maahan.)

OSRICK.
Apua kuningattarelle! — Seis!

HORATIO.
Verissä kumpikin! — Kuin voitte, prinssit?

OSRICK.
Kuin voitte, Laertes?

LAERTES.
Kuin kurppa ansassa, jonk' itse tein;
Ma syystä omaan petokseeni sorrun.

HAMLET.
Kuin ompi kuningattaren?

KUNINGAS.
                         Hän pyörtyi,
Kun näki teidän verta vuotavan.

KUNINGATAR.
Ei, juoma, juoma! — Rakas Hamletini!
Tuo juoma, juoma, — olen myrkytetty.

HAMLET.
Oi, ilkityötä! — Ovet sulkekaa.
Petosta! Saattakaa se ilmi.

(Laertes kaatuu.)

LAERTES.
Täss' on se. Hamlet, murhattu sa olet;
Ei parhaat lääkkeet pelastaa sua voi;
Ei puolta tiimaa elonaikaa sulla.
Kädessäs ilkiase myrkytetty
On ehjäkärkisenä. Konnantyöni
Mua kohtas itseäni; tässä makaan,
Enk' ikään nouse. Myrkkyä sai äitis.
En jaksa enempää. Syy kuninkaan.

HAMLET.
Myös kärki myrkytetty!
Siis, myrkky, toimees!

(Pistää kuningasta.)

KAIKKI.
Petosta! petosta!

KUNINGAS.
Avuksi, ystävät! ma sain vaan naarman.

HAMLET.
Kirottu sukurutsa, verikoira,
Juo pohjaan juomas! — Tässäkö se helmi?
Nyt äitiäni seuraa.

(Kuningas kuolee.)

LAERTES.
                    Oikein hälle:
Hän itse myrkyn laittoi. — Jalo Hamlet,
Nyt anteeks-antamusta vaihtakaamme:
Mun ja mun isäni veri älköön tulko
Sun päälles ja mun päällen' älköön sinun!

(Kuolee.)

HAMLET.
Sua Jumal' armahtakoon! Sua seuraan.
Horatio, ma kuolen. — Kuningatar.
Hyvästi, onneton! — Te, jotka tätä
Vavisten kalvakkaina katselette,
Te kuulijat ja mykät katselijat,
Jos mull' ois aikaa, — mutta kuolon herrall'
On tuima kiire, — kertoisin ma teille, —
Mut jääköön tuo. — Horatio, ma kuolen;
Sa eloon jäät. Oi! kerro maailmalle
Tekoni oikein.

HORATIO.
               Älkää luulko. Olen
Enemmän Rooman mies kuin tanskalainen; ..¦¦'¦'¦.
Täss' ompi tilkka vielä.

HAMLET.
                         Mies jos olet,
Pikari tänne, jumal'auta, joutuun; —
Horatio hyvä, kurjan maineen jätän
Ma jälkeeni, jos kaikki salaan jääpi.
Jos milloinkaan mua rakastanut olet;
Niin heitä hetkeks taivaan autuudet,
Jää tähän kolkkoon, kurjaan maailmahan
Mun vaiheitani kertomaan.
    (Marssi kuuluu etäältä; laukauksia ulkoa.)
                          Haa! mikä
Sotainen melu?

OSRICK.
               Nuori Fortinbras,
Mi voittajana palaa Puolasta,
Englannin lähettiläit' ammunnalla
Nyt tervehtii.

HAMLET.
               Horatio, ma kuolen;
Tuo tuima myrkky salpaa hengen multa.
Lähettiläit' en enää kuulla ehdi;
Mut Fortinbras, sen ennustan, saa kruunun;
Hänt' äänestän ma kuolevana; kerro
Se hälle ynnä kaikki sattumukset,
Jotk' ovat tehneet — Loppu salaisuutta.

(Kuolee.)

HORATIO.
Nyt murtui jalo sydän. — Hyvää yötä,
Sa armas prinssi! Enkelien joukot
Sinua rauhan maahan laulakoot! —
Miks täällä rummut soivat?

(Marssi ulkoa.)

    (Fortinbras, englantilainen lähetyskunta
    ynnä muita tulee sisään.)

FORTINBRAS.
                           Mitä tämä?

HORATIO.
Mit' etsitte? Jos jotain kauheata
Tai hämmästyttävää, sen täällä näette.

FORTINBRAS.
Tuo tappo huutaa murhaa. — Korska kuolo,
Mik' on nyt juhla ikiluolissasi,
Kun yhdell' iskull' olet surmaan syössyt
Noin monta ruhtinasta?

ENS. LÄHETTILÄS.
                       Hirmunäkö!
Sanamme Englannist' on liian myöhä;
Ne korvat ovat kuurot, joille tiedon
Nyt tuomme, että täytetty on käsky
Ja Rosencrantz ja Gyldenstern kuolleet.
Ken meitä kiittää?

HORATIO.
                   Hänen kielens' ei,
Vaikk' eloss' oiskin hän ja kiittää voisi;
Hän heit' ei tappaa käskenyt. Mut koska
Olette tähän verisaunaan tulleet,
Te Puolan sodasta, te Englannista,
Niin käskekäätte, että nämä ruumiit
Lavalle kaikkein nähtäviksi pannaan,
Ja kertoa mun suokaa maailmalle
Kuin kaikki tapahtui: niin kuulla saatte
Julmista, luonnottomist' ilkitöistä,
Satunnan johteista, miestaposta,
Viekkaasta pakkomurhasta ja lopuks
Petoksen hankkeista, jotk' ilmaan raukes
Ja keksijätään kohtas: toden mukaan
Tuon kaiken kerron.

FORTINBRAS.
                    Kuulemahan joutuun!
Kaikk' ylhäisimmät kokoon kutsukaa.
Ma itse surull' onneani halaan;
Vanhuuden oikeus mull' on tähän maahan,
Jot' etuni nyt valvomaan mua vaatii.

HORATIO.
Myös siitä kerron hänen käskystänsä,
Jonk' ääni vetää muita puolelleen.
Mut joutuun toimeen, ettei hurjat mielet
Sais aikaa uusiin juoniin, vehkeisiin
Ja sekasortoon.

FORTINBRAS.
                Päällikköä neljä
Lavalle Hamletia kantakoon
Kuin sotilasta. Kuninkaana varmaan
Kuninkaan tavall' ois hän menetellyt.
Sotaiset soitannot ja sotamenot,
Hänt' ylistellen, saattoon liittykööt.
Pois ruumiit! — Sotakentäll' omiaan
Tuo näky on, mut tässä loukkaa vaan.
Nyt tykkein soida antakaa.

(Menevät, kantaen pois ruumiita, tykistön laukaus kuuluu sen jälkeen.)

< Zurück  |  Vorwärts >