Lesen Sie synchronisiert mit  Deutsch  Englisch  Französisch  Portugiesisch  Russisch 
Romeo ja Julia.  William Shakespeare
Luku 4. Neljäs kohtaus.
< Zurück  |  Vorwärts >
Schrift: 

    Katu.
    (Benvolio ja Mercutio tulevat.)

MERCUTIO.
Missä hitossa se Romeo lienee? — Eikö hän tullut yöksi kotiin?

BENVOLIO.
Ei isän kotiin ainakaan; puhuttelin hänen palvelijataan.

MERCUTIO.
Tuo kalvas, tyly Rosalina luiska
Kiduttaa häntä hulluutehen asti.

BENVOLIO.
Capulet-ukon heimolainen, Tybalt,
On lähettänyt hälle kotiin kirjeen.

MERCUTIO.
Miekkasille-haaston, totta vieköön!

BENVOLIO.
Romeo kyllä vastaa puolestaan.

MERCUTIO.
Ken vain kirjoittaa osaa, voinee kirjeeseen vastata.

BENVOLIO. Tarkoitan että hän kyllä kirjeen kirjoittajalle vastaa siitä, että hänessä on mieltä, jos mieli miekkasille.

MERCUTIO. Voi, Romeo raukka! Johan hän on kuollut! Vaalean tyttörievun musta silmä on hänet lävistänyt; hänen korvansa on lemmenlaulu puhkaissut; hänen sydämmensä keskipienan on tuon sokean joutsipojan nuoli kahtia halkaissut; ja hänessäkö olis miestä Tybaltia vastustamaan?

BENVOLIO.
No, mikä uros se Tybalt sitte on?

MERCUTIO. Parempi kuin uroskissa,[5] sen voin vakuuttaa. Oi! hän on kunniaseikkojen urhokas pääkomentaja. Tappelee kuin nuottien mukaan, tuntee tahdit, rytmit ja intervallit: vaarinottaa pienimmätkin nuottipisteet: yks, kaks, kolme! ja miekka on rinnassasi. Oikea silkkinapin teurastaja! Kaksintaistelija, kaksintaistelija! Ylimys parasta kantalajia, mies, joka a'sta o'hon tuntee miekkailun perusteet. Ah, nuo taivaalliset passadot, temput ja puntit ja —

BENVOLIO.
Ja mitä?

MERCUTIO. Hiiteen sellaiset houkkamaiset, sammalkieliset, teeskentelevät muotinarrit, jotka ovat niin uusnuottiset turvastaan! "Mon Dieu; saakelin hyvä miekka! — saakelin miehekäs mies! — saakelin kelpo huora!" — Oi, sinä iso-isä, eikö ole surkeata, että meitä vaivaavat nuo ulkomaiset kärpäset, nuo muotihassakat, nuo pardonnezmoi't, jotka ovat niin piittyneet uuteen muottiinsa, ett'eivät enään mitään piittaa vanhasta muotista. Voi, noita kirottuja bon! bon!

(Romeo tulee.)

BENVOLIO.
Tuossa on Romeo! Tuossa on Romeo!

MERCUTIO. Rommiansa vailla, niinkuin kuivattu silakka. — Oi, liha, liha, kuinka olet kalamustunut! — Nyt häntä miellyttää sellaiset lirutukset, joita Petrarca lasketteli: hänen naiseensa verrattuna oli Laura vaan kyökkipiika; — totta vie! sillä tytöllä oli rakastaja, joka paremmin osasi hänestä nimitellä; — Dido, homsu; Cleopatra, mustalainen; Helena ja Hero, hutsuja ja porttoja; Thisbe, sinisilmä tai jotakin sellaista, mutta ei mitään itse asiassa. — Signor Romeo, bon jour! Siinä ranskalainen tervehdys ranskalaisille roimahousuillesi! Teit meille viime yönä aika sutkan.

ROMEO.
Huomenta, veikkoseni! Minkä sutkan?

MERCUTIO.
Sala-sutkan; sutkit pakoon. Ymmärrätkös?

ROMEO. Anteeksi, hyvä Mercutio! Minulla oli tärkeät toimet, ja kun semmoiset on paikat, täytyy kohteliaisuudessa vähän koukkuilla.

MERCUTIO.
Toisin sanoen: semmoisissa paikoissa täytyy miehen koukistua.

ROMEO.
Tietysti, kun kumartaa.

MERCUTIO.
Paikalle osattu, ihan pilkkaan!

ROMEO.
Sangen kohtelias selitys!

MERCUTIO.
Minähän se olenkin oikein kohteliaisuuden kukkanen.

ROMEO.
Oi, mikä kukoistava kukkanen!

MERCUTIO.
Niin kyllä.

ROMEO.
Niin, niin! Yhtä kukoistava kuin minun kenkäni.

MERCUTIO. Hyvin osattu! Jatka tuota pilaa, kunnes olet kenkäsi kuluttanut; niin että, kun niiden yksinkertainen pohja on piloilla, pilasi vielä piloillaankin olisi yhtä pilanpäiväistä.

ROMEO.
Oi, yksinkertaista pilaa! Pilaumatonta, aioit kai sanoa?

MERCUTIO.
Tule avuksi, Benvolio! Älyni uupuu.

ROMEO.
Lyö ja kannusta! Muuten julistan sinut voitetuksi.

MERCUTIO. Jos älymme lentää tämmöistä hanhen-hamppua, niin olen minä myyty; sillä viides osa sinun älystäsi on enemmän hanhimaista, kuin kaikki minun älyni yhteen. Joko hanhi puri?

ROMEO.
Niin, hanhena kyllä ma sinua aina olen pitänytkin.

MERCUTIO.
Tuosta pilasta tekisi mieli purra sinua korvaan.

ROMEO.
Älä pure, hanhi hyvä!

MERCUTIO.
Pilasi on katkeran kaltaista; liian karvasta kastiketta.

ROMEO.
Eikö se hyvin sovi kaltatulle hanhelle?

MERCUTIO.
Nyt tulee paksua pilaa; kasvaa kärpäsestä härkäseksi.

ROMEO.
Ja kun härkä pannaan hanheen, tulee siitä oikein härkähanhi.

MERCUTIO. No niin, eikö tämä nyt ole hauskempaa kuin rakastuneena voihkiminen? Nyt sinä olet ihmismäinen, nyt sinä olet Romeo; nyt olet luonnollinen, niin luontosi kuin taitosi puolesta. Sillä tuo höperö rakkaus on suuri pökkelö-pää, joka kieli roikollaan juoksee edes-takaisin, etsien jotakin läpeä, johon narrinaamansa piiloittaisi.

ROMEO.
Hiljaa jo!

MERCUTIO.
Tahdotko minua hiljentämään laitostani parhaassa vauhdissaan.

ROMEO.
Se voisi muuten tulla liian pitkäksi.

MERCUTIO. Hoh! Sinä petyt! Lyhyeksihän sen aion tehdä; sillä olinhan juuri päässyt painokohtaan, ja arvelin todellakin parhaaksi heittää koko laitoksen.

ROMEO.
Tuossapa soma laitos!

(Imettäjä ja Pietari tulevat.)

MERCUTIO.
Purje, purje!

BENVOLIO.
Kaksi, kaksi: hame ja mekko.

IMETTÄJÄ.
Pietari!

PIETARI.
Mikä on?

IMETTÄJÄ.
Viuhkani, Pietari![6]

MERCUTIO. Anna se hänelle, Pietari, kasvojen peitteeksi, sillä viuhkan on ulkomuoto kauniimpi.

IMETTÄJÄ.
Hyvää huomenta, hyvät herrat!

MERCUTIO.
Hyvää iltaa, kaunis rouvaseni!

IMETTÄJÄ.
Onko nyt ilta?

MERCUTIO. On oikein, rouvaseni; tiimapatsaan rietas sormi on nyt ihan keskipäivän pisteen kohdalla.

IMETTÄJÄ.
Hyi teitä! Mikä olette mies?

ROMEO.
Mies semmoinen, rouvaseni, jonka Jumala on luonut itseänsä turmelemaan.

IMETTÄJÄ. Totta vieköön, hyvin sanottu: — itseänsä turmelemaan, niinkö? — Hyvät herrat, voiko kukaan teistä sanoa, missä saisin tavata nuoren Romeon?

ROMEO. Sen minä voin sanoa; mutta nuori Romeo on tavatessanne vanhempi, kuin hän oli etsiessänne. Minä olen nuorin sen nimisiä, pahemman puutteessa.

IMETTÄJÄ.
Hyvin sanottu!

MERCUTIO. Vai niin! Onko pahin hyvää? Sangen hyvä käsitys, todellakin! Älykästä, älykästä!

IMETTÄJÄ. Jos te, herra, olette hän, niin olisi minulla teille vähän puhuttavaa kahdenkesken.

BENVOLIO.
Pyytää häntä varmaan illalliselle johonkin.

MERCUTIO.
Parittaja, parittaja! Ho hei!

ROMEO.
Mitä vainut?

MERCUTIO. En muuta lintua, kuin paastopiirakan lintua, joka jo on vähän vanhaa ja haaskahtanutta, ennenkuin sitä syödään.

    "Ei vanhakaan lintu se haittaa tee,
    Kun se paastona pöytään lyödään;
    Mut vanhakin lintu se tympäisee,
    Jos se haaskana vasta syödään."

Romeo, tuletko kotiin isäsi luo? Syömme siellä päivällistä.

ROMEO.
Tulen jäljestä.

MERCUTIO.
Hyvästi, vanha rouva! Hyvästi, rouva, rouva!

(Mercutio ja Benvolio menevät.)

IMETTÄJÄ. Niin, hyvästi vain! — Sanokaa, kuka se oli tuo rietas iljetys, joka oli niin täynnä koiruutta.

ROMEO. Muuan herrasmies, joka mielellään kuuntelee omaa puhettansa ja tuokiossa puhuu enemmän kuin mistä kuukaudessa voi vastata.

IMETTÄJÄ. Jos hän minusta mitään puhuu, niin kyllä minä hänet vastaan, vaikka olis hän pöheämpi kuin onkaan, ja parikymmentä samanlaista lönttiä lisäksi; ja jos en itse voi, niin kyllä niitä on, jotka voivat. Se kemeini kanalja! Olenko minä hänen västäräkkejään? Olenko minä hänen narttujaan? — Ja sinäkin siinä seisot ja siedät että jokainen konna näin saa päälleni karata.

PIETARI. En minä nähnyt kenenkään päällenne karkaavan; ja jos olisin nähnyt, niin olisi pamppuni heti ollut maalla, sen vannon. Minä tohdin sen paljastaa siinä kuin joku toinenkin, kun vain rehellinen tappelu on tarjona ja laki minun puolellani.

IMETTÄJÄ. Nyt olen, Jumal' avita, niin vihoissani, että jok-ikinen ruumiini jäsen vapisee. — Se kemeini kanalja! — Pari sanaa vain, hyvä herra! Ja niinkuin sanoin, nuori emäntäni käski minun etsiä teitä; mitä hän käski minun sanoa, sen pidän takanani. Mutta ensin suokaa minun sanoa teille, että jos häntä meinaatte vetää nenästä, niinkuin sanotaan, niin se olisi hyvin rumaa käytöstä, niinkuin sanotaan; sillä neitoseni on nuori, ja siis, jos le häntä kohtaan valskiutta käytätte, niin olisi rumaa sillä tavalla säätyihmistä kohdella, ja sangen hävytöntä lisäksi.

ROMEO.
Imettäjä hyvä, vie terveisiä neidillesi ja emännällesi, Minä vakuutan —

IMETTÄJÄ. Herrainen aika! Totta totisesti, sen hänelle sanon. Herran Kiesus, kuinka hän siitä tulee iloiseksi!

ROMEO.
Mitä hänelle sanot? Ethän kuule minua.

IMETTÄJÄ. Sanon hänelle, että te vakuutatte; sehän on luulisin, oikein hienon miehen tarjous.

ROMEO.
Hänt' aattelemaan käske keinoa
Ripille päästäksensä iltapuolla;
Lorenzon kopissa hän ripin saa
Ja vihkimyksen. Tuossa vaivastasi!

IMETTÄJÄ.
Ei, herra hyvä, ei penniäkään!

ROMEO.
Sun täytyy, sanon minä; ota.

IMETTÄJÄ.
Siis iltapuoleen? — Hyvä; kyllä tulee.

ROMEO.
Jää, hyvä eukko, tuonne muurin taa;
Tuo tunnin kuluessa palvelijani
Köysistä tehdyt tikaportaat sulle,
Jotk' onnen ylipurjeen huippuun minut
Hiljaisess' yössä vievät. Hyvästi!
Tee työsi uskosti, niin vaivas maksan.
Hyvästi! — Tervehdykset neidillesi!

IMETTÄJÄ.
Sua taivaan herra siunatkoon! Mut kuulkaa!

ROMEO.
Mit', imettäjä kallis?

IMETTÄJÄ.
                       Onko taattu
Tuo miesi? Kauppa, niinkuin tiedätten,
On kahden, korvapuusti kolmannelle.

ROMEO.
Vakuutan: hän on taattu niinkuin teräs.

IMETTÄJÄ. Hyvä vain! Minun emäntäni on mitä ihanin neitonen. Herran Kiesus! — kun hän vielä oli pieni rupattaja — Oo! — Täällä on eräs ylimys kaupungissa, eräs Paris niminen herra, joka mielellään iskisi kyntensä häneen; vaan hän, se kultanupukka, näkisi yhtä mielellään sammakon, oikean sammakon, kuin hänet. Kiusoitan häntä väliin sanoen, että Paris on mitä muhkein mies, mutta uskokaa pois, kun näin sanon, muuttuu hän heti vaaleaksi kuin pöytäliina. Eikö rosmariini ja Romeo kumpikin ala samalla kirjaimella?

ROMEO.
Alkavat. Kuinka niin? Kumpikin ne alkavat R:llä.

IMETTÄJÄ. Te, pilkkakirves; R, R.; sehän on kuin koiran ärinää. Ei, minä tiedän että se alkaa toisella kirjaimella; ja hän on siitä tehnyt mitä somimmat soinnut ja sananleikit, teistä ja rosmariinista, niin että sydämmenne hyppelisi, kun niitä kuulisitte.

ROMEO.
Terveisiä neidillesi!

(Menee.)

IMETTÄJÄ.
Kyllä, tuhatkertaisia! — Pietari!

PIETARI.
Mikä on?

IMETTÄJÄ.
Edellä, ja joutuin!