Lesen Sie synchronisiert mit  Deutsch  Englisch  Französisch  Portugiesisch  Russisch 
Romeo ja Julia.  William Shakespeare
Luku 6. Kuudes kohtaus.
< Zurück  |  Vorwärts >
Schrift: 

    Lorenzon kammio.
    (Lorenzo ja Romeo tulevat.)

LORENZO.
Niin taivas siunatkoon tään pyhän liiton,
Ett'ei ois vasta meillä syytä suruun.

ROMEO.
Amen, amen! Vaan antaa surun tulla,
Ei vertoja se vedä riemulle,
Min tuottaa lyhyt näkemisen hetki.
Kätemme yhteen siunaa; tehköön sitten,
Min voi, tuo lemmen-kuristaja kuolo,
Kun omakseni vain ma hänet saan!

LORENZO.
Noin hurjall' ilolla on hurja loppu,
Se kuolee riemuunsa, kuin suuteloonsa
Tuli ja ruuti riutuu. Mesi makein
Se liika-imelyyttään äitelyyttää
Ja maistaissa jo maitin hävittää.
Siis lemmi maltilla, se lempi kestää:
Hitaus ja hoppu joutumista estää.
    (Julia tulee.)
Tuoss' on jo neiti. — Oi, noin kevyt jalka
Kiveä kuluksi ei kuluta.
Ne lempivät ne kulkee seitillä,
Mi kesä-ilman auterella leijuu.
Eivätkä putoo: niin on turhuus kevyt.

JULIA.
Hyv' iltaa, hurskas isä!

LORENZO.
                         Romeo kiittää
Molempain puolesta.

JULIA.
                    Hänelle samaa,
Ois muuten hänen kiitoksessaan liikaa.

ROMEO.
Oi, Julia! Sun jos riemus määrä on
Niin täys kuin mun, ja kauniimmin kun taidat
Sit' ilmaista, niin hengelläsi ilmaa
Nyt höystytä, ja kieles sävelillä
Julista onnen autuutta, min tuottaa
Tää armas hetki meille kummallenkin.

JULIA.
Sanoja rikkaampi on tunteen hyvyys:
Ydin sen ylpeys on eikä kuori.
Kerjääjä aarteittensa määrän tietää;
Mun lempen' aarre on niin ääretön,
Ett'en voi laskea sen puolta määrää.

LORENZO.
Mua seuratkaatte: heti toimeen käymme.
Te ette kahdenkesken ennen jää.
Kuin pyhä kirkko teidät yhdistää.

(Menevät.)