Lesen Sie synchronisiert mit  Deutsch  Englisch  Spanisch  Französisch  Portugiesisch  Russisch 
< Zurück  |  Vorwärts >
Schrift: 

Passepartout harrastaa liian paljon isäntänsä asiata, ja mitä sitten tapahtuu.

Hongkong on saari, joka tuli Englannin omaksi Nankingin sopimuksen mukaan sodan jälkeen v. 1842. Muutamassa vuodessa oli Englanti totuttuun tapaansa, nerolla ja tarmolla, perustanut sinne melkoisen kaupungin ja laittanut sataman, joka nimitettiin Viktorian satamaksi. Tämä saari on Kanton joen suussa, noin 60 peninkulman päässä portugalilaisesta Makaon kaupungista, joka on toisella rannalla. Hongkong oli ehdottomasti voittava Makaon kaupungin kauppakilvassa, ja nykyjään kulkeekin Kiinan kauppa suurimmaksi osaksi Hongkongin kautta. Laivaveistämöt, hospitaalit, makasiinit, kirkko goottilaista tyyliä, kivellä lasketut kadut, kuvernöörin asunto — kaikki tuo näyttää siltä, kuin olisi joku kaupunki Kentin tai Surreyn kreivikunnasta siirretty tänne Kiinan rannalle, melkein vastaiselle puolen maapalloa.

Kädet taskussa kulki Passepartout Viktorian satamaa kohti katsellen palankiineja, telttakattoisia rattaita ja kiinalaisia, japanilaisia, eurooppalaisia, joita suurin joukoin vilisi kaduilla. Pikkuista vailla oli täällä jälleen Bombay tai Kalkutta tai Singapur uudestaan nähtävänä. Englantilaisia kaupunkeja on niinkuin mikä vyö vedetty maapallon ympäri.

Hän tuli Viktorian satamaan. Täällä, Kanton joen suussa, oli aluksia jos miltä maailman haaroilta, englantilaisia, ranskalaisia, amerikkalaisia, hollantilaisia, kaikenlaisia kauppa- ja sotalaivoja, japanilaisia ja kiinalaisia veneitä, dshonkki-, semppa-, tankka- y.m. -nimisiä, jopa kukkalauttojakin. Kävellessään huomasi Passepartout joukottain maanasukkaita, vanhoja ukkoja keltaisissa puvuissa. Hän meni parturin luokse, ajattaakseen partansa oikein "à la chinoise" (kiinalaiseen tapaan), ja sai sikäläiseltä Figarolta kuulla, että nuo ukot olivat vähintään 80 vuoden iässä, jolloin heillä on oikeus käyttää vaatteissansa keltaista keisarillista väriä. Passepartout'in mielestä tuo oli kovin hassua, vaikkei hän itsekään osannut sanoa miksi.

Saatuaan partansa ajetuksi meni hän "Carnatic'in" laiturille ja näki Fiksin kävelevän siellä edestakaisin. Tämä ei häntä ensinkään kummastuttanut. Poliisimiehen kasvot osoittivat, että hän jälleen oli erehtynyt laskuissaan.

— Hyvä juttu, — arveli Passepartout, — huonosti käy Reform-Clubin herrain.

Hän astui Fiksin luo, iloisesti myhäillen, eikä ollut huomaavinaankaan tämän alakuloisuutta.

Syytä olikin Fiksillä olla alakuloinen, sillä tuota kirottua vangitsemiskäskyä ei ollut vielä täälläkään. Selvää oli, että se kulki hänen jäljessänsä kaupungista kaupunkiin; hänen täytyy siis vähän viivähtää, ennenkuin se ennättää tulla. Mutta kun Hongkong on viimeinen englantilainen kaupunki herra Foggin matkalla, pääsee tämä tiehensä ikipäiviksi, jos ei Fiksin onnistu pidättää häntä.

— No, monsieur Fiks, oletteko päättänyt lähteä meidän kanssamme hamaan
Amerikkaan? — kysyi Passepartout.

—- Olen, — vastasi Fiks purren hammastaan.

— Hei! — huudahti Passepartout purskahtaen nauramaan. — Tiesinhän, ettette voi meistä luopua. Käykää hankkimassa itsellenne paikka laivassa, käykää!

He menivät konttoriin ja ostivat neljä pilettiä. Mutta konttorissapa heille ilmoitettiin, että koska kattila jo oli saatu korjatuksi, niin laiva lähtee jo samana iltana kello 8 eikä seuraavana aamuna, niinkuin ensin oli ilmoitettu.

— Sitä parempi! — sanoi Passepartout. — Tuopa oli hauska uutinen isännälleni. Menenpä ilmoittamaan hänelle.

Nyt Fiks teki rohkean päätöksen: sanoa kaikki tyyni Passepartout'ille.
Tämähän oli ainoa keino saada pidätetyksi Phileas Fogg muutamia päiviä
Hongkongissa.

Konttorista tultuansa hän kutsui Passepartout'in kahvilaan juomaan lasillisen viiniä. Passepartout'illa kun oli hyvä aika, niin hän suostui.

Lähellä laituria oli kahvila eli polttohuone. Se kun näytti varsin hauskalta, niin he menivät sisään. Kauniin salin perällä oli vieretysten useampia telttavuoteita, joissa monta ihmistä makasi.

Noin 30 miestä oli istumassa pienten, vihvilästä punottujen pöytäin ääressä. Muutamat joivat haarikoista englannin olutta tai portteria, toisilla oli edessään pullollinen likööriä tai gin'iä tahi konjakkia. Suurin osa poltti punaisia piippuja, joihin oli pantu ruusuveden sekaista oopiumia. Silloin tällöin näkyi joku polttaja vaipuvan hervotonna pöydän alle, ja heti kohta kiiruhtivat palvelijat saapuville ja veivät hänet vuoteelle entisten makaajain viereen. Parikymmentä juopunutta makasi sillä lailla vieretysten, huumauksen viimeisessä asteessa.

Fiks ja Passepartout huomasivat tulleensa muutamaan noista Kiinan kuuluisista polttohuoneista. Niissä käy ahkerasti poloisia tutisevia, laihoja, tylsistyneitä, kalpeita olentoja, joille Englanti vuosittain myy 260 miljoonan markan edestä huumaavaa oopiumia. Inhottavia miljoonia, jotka on kerätty lähimmäisten halvimpain himojen tyydyttämisellä!

Turhaan on Kiinan hallitus koettanut kovilla lain säännöillä estää tätä väärinkäytöstä. Oopiumia eivät ensi alussa käyttäneet muut kuin varakkaat, mutta heistä levisi tuo hurja tapa alhaisimpiinkin kansanluokkiin, ja nyt on myöhäistä estää sen tuhotöitä.

Oopiumia poltetaan kaikkialla ja alinomaa Kiinan valtakunnassa. Miehet ja naisetkin käyttävät tätä julmaa nautintoa, ja ken vaan on tottunut vetämään henkeensä tätä huumaavata savua, se ei enää voi luopua siitä saamatta kovia vatsankipuja. Kova polttaja saattaa polttaa kahdeksankin piippua päivässä, mutta sellaiset eivät eläkään kuin viisi vuotta.

Tämmöiseen polttohuoneeseen olivat Fiks ja Passepartout tulleet virvoittelemaan. Passepartout'illa ei ollut rahoja mukanaan, mutta hän toivoi suorittavansa velkansa Fiksille myöhemmin, milloin aika ja paikka myöten antaa.

Tilattiin kaksi pulloa portviiniä. Ranskalainen näytti kyllä osaavansa antaa kelpo viinille asianmukaisen kunnian. Fiks sitävastoin joi vähän ja tarkasteli mitä suurimmalla huolella Passepartout'ia. Juteltiin kaikenlaisista asioista, erittäinkin siitä, kuinka hauska muka oli, että Fiks lähtee samalla höyrylaivalla kuin hekin. Juuri kun puhe oli kääntynyt siihen, että höyrylaiva lähtee aikaisemmin kuin ensin oli määrätty, nousi Passepartout mennäkseen ilmoittamaan sitä isännälleen. Viinikin oli jo juotu.

Fiks pidätti häntä.

— Malttakaa hetkinen, — sanoi hän.

— Onko teillä jotakin sanomista, monsieur Fiks?

— On, ja hyvin tärkeätä.

— Hyvin tärkeätäkö! — virkkoi Passepartout, juoden viimeisen viinitilkan lasistansa. — Tärkeät asiat jätämme huomiseksi. Tänään ei minulla ole aikaa.

— Asia koskee isäntäänne, — sanoi Fiks.

Passepartout loi häneen tutkivan silmäyksen.

Fiksin kasvot osoittivat jotakin erinomaista. Hän istahti.

— No mikä tärkeä asia teillä nyt on? — kysyi hän.

Fiks laski kätensä hänen olalleen ja sanoi matalalla äänellä.

— Olette kai arvannut, kuka olen?

— Mitä vielä! — vastasi Passepartout nauraen.

— Sitten puhun teille kaikki.

— Koko tuon jutun tunnen pitkin ja poikki, veli hyvä. Asia ei ole niin kovin konstikas. Puhukaa kumminkin, mutta kaikissa tapauksissa sanon teille suoraan, että herrat ovat viskanneet rahansa aivan kuin veteen.

— Veteenkö! Sittenpä ette tiedäkään, kuinka suuri tuo summa oli.

— Tiedän maar! Kaksikymmentä tuhatta puntaa!

— Viisikymmentä ja viisi tuhatta, — vastasi Fiks puristaen toisen käsivartta.

— Mitä? — huudahti Passepartout; — olisiko herra Fogg uskaltanut!… Viisikymmentäviisi tuhatta!… No niin, sitä suurempi syy kiirehtiäkseni. — Hän nousi jälleen.

— Niin, viisikymmentäviisi tuhatta puntaa! — jatkoi Fiks pakottaen hänet istumaan, tilattuaan konjakkia. — Ja jos minun onnistuu, niin saan kaksituhatta puntaa palkinnoksi. Tahdotteko auttaa minua, niin saatte viisisataa?

— Auttaa teitä, niinkö? — huudahti Passepartout avaten silmänsä tavattoman suuriksi.

— Niin, auttaa minua pidättämään herra Foggia täällä muutamia päiviä.

— Soo-o, vai sellaista te minulle ehdotatte, — virkkoi Passepartout. — Ei vainen siinä kylläksi, että seuraatte isäntääni ja pidätte hänen rehellistä käytöstänsä epäluulonalaisena; vai tahtovat ne gentlemannit vielä päälle päätteeksi laittaa esteitä hänen tiellensä! Oikein mua hävettää heidän puolestaan.

— Mitäs te oikeastaan tarkoitatte? — kysäisi Fiks.

— Sitä minä tarkoitan, että tuommoinen käytös on hyvin huonoa. Se on niin paljon kuin rosvoina karata monsieur Foggin kimppuun ja kiskoa rahat hänen taskustaan!

— Se se juuri onkin aikomus.

— Mutta tuohan on häijyä juonta! — kiljaisi Passepartout, yhä enemmän innostuen konjakista, jota Fiks kaatamistaan kaateli hänen lasiinsa ja jota hän joi, itsekään sitä huomaamatta.

— Tuohan on häijyä paulan viritystä, ja keltä? Hyi sellaisia gentlemanneja! Sellaisia tovereita!

Fiks alkoi joutua ymmälle.

— Niin, tovereilta juuri! — jatkoi Passepartout. — Reform-Clubin jäseniltä. Muistakaa, monsieur Fiks, että isäntäni on kunnon mies ja että, jos hän on lyönyt vedon, niin luonnollisestihan hän koettaa voittaa sen!

— Mutta kenenkäs te sitten luulette minun olevan? — kysyi poliisimies ja loi terävän katseen Passepartout'iin.

— Kenenkäkö? Tietysti te olette reform-clubilaisten lähettämä vakooja, jonka tulee pitää silmällä isäntäni matkaa. Huono toimi, uskallan sanoa. Kyllähän minä arvasin, mikä mies te olette, vaikken vielä ole tahtonut sitä herra Foggille sanoa.

— Eikö hän sitten tiedä koko asiasta mitään?

— Ei niin mitään, — vastasi Passepartout ja tyhjensi jälleen lasinsa.

Fiks raapaisi päätään. Hän ei tiennyt oikein, pitikö hänen jatkaman puhetta. Passepartout näkyi tosiaankin erehtyneen, mutta sepä se juuri nosti uusia vaikeuksia hänen tielleen. Ranskalainen oli puhunut totta, sen huomasi selvästi; hän ei ollut osallinen isäntänsä rikoksessa.

— Hyvä, — arveli hän itsekseen, — sittenhän minä saan hänet puolelleni.

Fiks vakaantui entisessä päätöksessänsä. Aikaa ei enää ollut viivytellä. Maksoi mitä maksoi: Fogg oli pantava Hongkongissa kiinni.

— Kuulkaas, — sanoi Fiks nopeasti, — kuulkaa nyt hyvin tarkasti.
Minä en ole mikään reform-clubilaisten asiamies, niinkuin luulette.

— Ette vainen! — sanoi Passepartout irvistellen.

— Minä olen salapoliisi, joka olen saanut toimekseni…

— Tekö salapoliisi!

— Tässä on valtuuskirjani, — sanoi Fiks ja näytti Passepartout'ille paperin, jonka oli allekirjoittanut poliisilaitoksen ylipäällikkö Lontoossa. Passepartout oli äimistynyt. Hän katsoi Fiksiin voimatta sanaakaan sanoa.

— Herra Foggin veto, — jatkoi Fiks, — on pelkkää veruketta vain, jolla hän on pettänyt teidät ja toverinsa Reform-Clubissa, sillä hänen etunsa vaati saada teidät puolellensa, osalliseksi rikokseensa, aivan tietämättänne.

— Mutta miksi? — kysyi Passepartout.

— Asia on seuraava: viime syyskuun 28 p:nä varastettiin Englannin Pankista 55 tuhatta puntaa. Varkaan tuntomerkit ovat tässä; näettekö, ne sopivat ihan täsmällensä herra Foggiin.

— Mahdotonta, sanon minä, mahdotonta! — huudahti Passepartout lyöden lujan nyrkkinsä pöytään. — Minun isäntäni on rehellisin ihminen maailmassa!

— Mistäs te sen tiedätte? — sanoi Fiks. — Ettehän häntä tunnekaan. Tehän tulitte hänen palvelukseensa samana päivänä kuin hän läksi, vetäen mielettömiä verukkeita matkansa syyksi, ja läksi suinpäin ilman matkakapineita, mukanansa suuren suuri summa pankin seteleissä. Uskallatteko tosiaankin väittää häntä rehelliseksi mieheksi?

— Uskallan, uskallan, — kertoi Passepartout parka koneenomaisesti.

— Kenties tahdotte, että teidät otetaan kiinni osallisena rikokseen?

Passepartout tarttui molemmin käsin päähänsä. Häntä olisi tuskin voinut tuntea. Fiksiin ei hän uskaltanut katsahtaakaan. Phileas Fogg varas, niinkö! Hänkö, Audan pelastaja! Hänkö, tuo antelias, kelpo mies! Ja kumminkin viittailee vähän sinnepäin! Passepartout koetti mielestään karkoittaa tuommoiset epäluulot. Hän ei tahtonut uskoa isännästään niin pahaa.

— Mitäs te sitten minusta tahdotte? — kysyi hän ponnistaen viimeisetkin voimansa.

— Katsokaas, minä olen seurannut herra Foggia aina tänne saakka, mutta en ole vieläkään saanut käsiini pyytämääni vangitsemiskäskyä. Auttakaa te minua viivyttämään häntä täällä.

— Minäkö, ettäkö minä…!

— Niin, pannaan puoleksi 2,000 puntaa, jotka pankki on luvannut palkinnoksi.

— En koskaan! — vastasi Passepartout yrittäen nousemaan, mutta vaipuen alas jälleen. Hän tunsi päänsä kovin raskaaksi ja voimiensa rauenneen.

— Monsieur Fiks, — puhui hän sopertaen, — vaikka kaikki tuo, mitä olette puhunut, olisikin totta … vaikka minun isäntäni olisikin varas, jota ajatte takaa … vaikka minä väitän sitä vastaan … niin minä … hänen palvelijansa … minä olen nähnyt hänen olevan hyvän ja jalomielisen miehen… Häntä en petä … en … vaikka saisin kaiken maailman kullat… Minä olen maasta … semmoisesta … missä ei senkaltaista leipää syödä…

— Ette siis suostu?

— En.

— Älkää sitten olko tietääksennekään kaikesta tästä, mitä olen puhunut. Ryypätään!

— Ryypätään!

Passepartout tunsi juopuvansa yhä enemmän. Fiks oli päättänyt erottaa hänet herra Foggista ja tahtoi ajaa asiansa perin pohjin. Pöydällä oli muutamia oopiumipiippuja. Fiks pisti salaa yhden semmoisen Passepartout'in käteen. Tämä rupesi polttamaan, ja pian vaipui hänen päänsä raskaana rintaa vasten.

— Nyt, — arveli Fiks katsoen hervotonta Passepartout'ia, —- nyt ei herra Fogg saa tietoa "Carnatic'in" lähdöstä, ja jospa hän lähtisikin, niin ei ainakaan tuo pahuksen ranskalainen joukkoon joudu.

Maksettuaan viinit ja piipun hän meni tiehensä.